Acu on ollut aika kipeä nyt jo pidemmän aikaa. Tänään on nyt ensimmäinen päivä, kun näyttää jo oikeasti paremmalta.

Acu siis söi vappuaattona grillatun maissinrangan ja pahoinvointi alkoi sitten maanantaina. Aluksi Acu pulautteli keltaista limaa/nestettä isoja lätäköitä ja sitten iltapäivällä tuli maissi ulos. Pulauttelu jatkui yön yli ja seuraavan ja seuraavan päivän...Ruoka kuitenkin maistui normaalisti ja vointi oli suht koht hyvä.

Eilen sitten Acun olo heikkeni aikalailla...:( Acu ei jaksanut liikkua ja iltaa kohden olo kurjeni entisestään. Ruoka ei maistunut ja edes vesi ei pysynyt sisällä. Acu ei jaksanut ottaa kun muutaman askeleen ja sitten aina rojahti lattialle. Iho oli kylmä ja aina välillä Acu yritti liikkua mutta ei jaksanut enään nousta vaan pääsi ainoastaan ryömimään..:(

Riikka toimi taas ihanasti puhelinneuvojana ja selvittelin jo lääkäriasemiakin, mutta päätettiin odottaa tähän päivään. Yö meni valvoessa kun vatsa meni sitten ihan ripulille ja käytin Acun parin tunnin välein ulkona.

Tänään on sitten ollut onneksi jo ihan eri meininki. Ruoka on maistunut oikein hyvällä ruokahalulla ja oon antanu pieniä annoksia ja kaikki on pysynyt sisällä. Acu on ollut touhuilemassa ulkona ja häntäkin on jo heilunut.:) Acu ei kyllä koskaan ole ollut noin pipi. Tai no ehkä silloin viime kesänä kun kurkku meni viikatteella auki..Kaikesta ollaan kuitenkin selvitty ja hyvä niin! Ensi tiistain treeneihin ei kuitenkaan vielä mennä vaan otetaan ainakin alkuviikko ihan iisisti.